Iltarauha

Nuku, nuku töyhtöhyyppä,

pitkä matka odottaa,

elämä on tuntematon,

kauas täytyy vaeltaa.

Nuku, nuku viirusilmä,

unen lunta lapioi,

äidin sydän lakkaamatta

uniasi vartioi.

 (Aulikki Oksanen: Maallisia lauluja, 1974)

Niin rakkaita kuin nuo kolme moottoriturpaa ja mölyapinaa ovatkin, on päivän parhaita hetkiä aina, poikkeuksetta, se, kun kaikki kolme illalla viimein hiljenevät. Aino nukahtaa yleensä ensimmäisenä, jo ennen kahdeksaa, peukalo suussa sänkyynsä. Nähtäväksi jää, miten lähiviikoille suunniteltu peukkuvieroitus asiaan vaikuttaa. Martti saattaa yläpedissä laulella ja lueskella itsekseen yli yhdeksäänkin, mutta äärimmäisen harvoin valvoo puoli kymmenen aikaan yöunille sammuvaa Maijaa pidempään.

Sen jälkeen jää äidille yleensä vielä hieman pyykkien levitystä ja tiskikoneen tyhjentämistä ja täyttämistä. Puolta tuntia kauempaa en kotihommiin illalla käytä, vaikka mikä olisi. Mieluummin istun tunnin tai kaksi ihan hiljaa, teekupin reunan yli tietokoneen, television tai lukulaitteen näyttöä tuijottaen tai käsilläni näpertäen, kunnes käyn pesulla ja painun kirja kainalossani sänkyyn. 

Yleensä saan nukkua kahteen tai kolmeenkin saakka, ennen kuin Maija vaatii yöpalaa. Aamulla Aino kipittää isoon sänkyyn heräilemään yleensä kuuden aikoihin, ja Martin herätessä seitsemän aikaan jätämme yleensä Maijan isoon sänkyyn torkkumaan ja suuntaamme aamupesuille ja -paloille: Martille ja minulle puuroa, puuroronkeleille Ainolle ja miehelle leipää.

Äidin osa taitaa olla pohtia aamupaloja, lounaita, pyykkivuoroja ja bussiaikatauluja nukkumattia odotellessaan, mutta yleensä onnistun unohtamaan nekin sen parin tunnin ajaksi, jonka saan olla ihan rauhassa. 

Ihan vain olla.