Piparkakkuvakiot

Minä pidän rutiineista ja ennalta-arvattavuudesta. Näin joulun lähestyessä uhkaavaa tahtia, niitä voi kutsua vaikkapa perinteiksi, jolloin ei kuulosta ihan yhtä kaavoihinsa kangistuneelta. Miten kätevää! Mietitään vaikkapa piparkakkuja - tai siirappileipiä, kuten niitä kotopuolessa nimitettiin. Vaikka resepti, työvaiheet ja -tavat on vuodesta toiseen samat perinteiset, mahtuu leipomisprojektiin aina vähän vaihteluakin.

Ensinnäkin jo taikinaa tehdessä sitä aina huomaa jonkin ainesosan puuttuvan: joko kaneli on loppu (2007), kananmunat menneet vanhaksi (2006) tai vehnäjauhopurkissa on ties mikä koppakuoriaisarmeija (vielä kokematta, siis ehkä 2015), mutta jotain puuttuu aina. Aina.

Jauhojen sitko vaihtelee valmistuserästä toiseen, joten niitä menee eri määrä joka taikinaan. 13 desiä on keskiarvo ja suunnilleen idioottivarma, mutta vaihtelua on ollut 11-16 desiin. Näppituntumalla on siis edettävä. Ei auta luottaa reseptiin liiaksi. Jos jauhoja on liian vähän, piparkakut leviävät uunissa muodottomiksi möhkäleiksi. Jos jauhoja on liikaa, piparkakkujen koostumus ja maku kärsivät.

Pian taikina on kaikesta huolimatta joinkuin valmis, ja se lykätään jääkaappiin tekeytymään päiväksi tai kahdeksi (tai viikoksi). Yleensä taikinan tilavuudesta katoaa keskimäärin neljännes. Oletettavasti asialla on makeanhimoinen kotitonttu, joka tietää, että taikina on parempaa kuin valmis tuotos.

Kun vihdoin päästään leipomiseen asti, ovat piparkakkumuotit missä sattuu. Sydän löytyy yleensä kuivauskaapista jonkin epämääräisen askarteluproggiksen jäljiltä. Loput ovat jossain erittäin hyvässä jemmassa edellisjoulun jäljiltä. Etsimispuuhissa saa yleensä kätevästi tehtyä joulusiivouksen keittiön kaappeihin, sinänsä ei sovi valittaa.

Jo mainitsemistani jauhoseikoista johtuen on järkevähköä paistaa ensin pari testipiparia, jotta nähdään, miten taikina käyttäytyy ja täytyykö siihen vaivata lisää jauhoja. Yleensä tarvitsee. Äitini kutsuu näitä testikappaleita rakastavasti koekikkaroiksi. Ne ovat järjestään rumia ja muodottomia, mutta kaikkein parhaan makuisia. Fiksu Äiti™ leipoo niitä yhden joka perheenjäsenelle. Koekikkaroiden jälkeen alkaa itse leipomispuuha. Se voi olla joko verrattain rentouttavaa tai vaihtoehtoisesti laatuaikaa lasten kanssa. Kaulimia kannattaa varata yksi per leipuri, muotteja vähintään kolminkertainen määrä. Joka toinen kaulittu taikinalevy tarttuu joko pöytään tai repeytyy muuten vain. Paistinlasta on kätevä kaveri, kun siirretään taikinakappaleita pellille.

Piparkakut viihtyvät uunissa 12-15 minuuttia riippuen uunista, piparkakujen paksuudesta sekä planeettojen asennosta Linnunradan keskipisteeseen nähden. Jos piparkakut näyttävät vielä just ihan vähän liian raa'oilta uuniin vilkaistaessa, ne ovat kymmenen sekunnin kuluttua palaneet karrelle.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä: yksi pellillinen palaa aina. AINA. Yleensä se on se viimeinen, joka unohtuu uuniin.

Vääräleukailu sikseen, jouluvalmistelut alkavat tässä huushollissa piparkakkutehtailulla yleensä marraskuun puolivälin tietämillä. Viime vuonna puuha jäi väliin vaikean raskauden, töiden ja Martin ja Ainon hoitokuvioiden viedessä viimeisetkin energianrippeeni, eikä joulu sitten oikein joululta tuntunutkaan. Tänä vuonna homma on ainakin siltä osin siis hoidossa: tein taikinan viikonloppuna ja eilen leivoin - ihan yksin. Luksusta!

Johtuiko se sitten rauhallisesta leipomishetkestä vai harvinaisen hyvänmakuisiksi osoittautuneista piparkakuista, sitä en tiedä, mutta olen jo enemmän joulutunnelmissa kuin vuosi sitten jouluaaton aamuna. Eiköhän tämä tästä!