Lintu, kala vai metsänhenki?

Kas näin on kaksi kolmannesta jälkikasvusta pipotettu niitä päiviä varten, kun trikoopipot eivät enää riitä. Martille menee sama, iloisenvihreä pipo kuin keväälläkin, ja Maija sai tänään mallata uudenkarheaa Totoro-pipoaan. Aika söpö, vaikka itse sanonkin!

Jos ihan rehellisiä ollaan, alkujaan ajatuksenani oli tehdä Martille sellainen törkeän hieno haipipo, jota olen vähän sillä silmällä katsellut jo pari vuodenaikaa. Minun virkkauskäsialani on vähintäänkin kummallista ja yliluonnollisen tiukkaa, joten en lähtenyt soitellen sotaan, vaan otin käyttöön ohjeen suositusta isomman koukun. Minä inhoan mallitilkkujen tekemistä erilaisissa neule- ja virkkausprojekteissa, vaikka tiedänkin, että ne säästäisivät minut paljolta vaivalta. Haipipalle ei kuitenkaan mainittu minkäänlaista tiheyttä, joten oletin homman sujuvan mainiosti, kun vielä tekisin lätsästä kokoa isomman: Martin päänuppi kun ei ole sieltä pienimmästä päästä. "Minulla on tosi iso pää, koska minä tiedän niin monta juttua", totesi poika itse, kun tuli hatun sovituksen hetki, sillä - noh, antaa kuvan puhua puolestaan.

Kuvaushetkellä lätsästä puuttui mallin mukaan yksi (1) pylväskerros, sekä tietty hampaat ja korvaläpät. Aikamoiset kerrokset olisivat saaneet olla, jotta äärirajoillaan irvistelevä pipo lämmittäisi talvella enemmän kuin äidin kauniit ajatukset. Pikaisen testauksen jälkeen totesin lätsän näyttävän samalta Ainon päänupissa, joka isoveikan vastaavan tapaan kasvaa siellä neuvolan yläkäyrän yläpuolella, mutta onneksi meillä on tuo vauvakin! Maijan päässä pipo oli leveydeltään hyvä, joskin muutamaa lisäkierrosta sekin vaati ennen korvaläppäpuuhia. Harmaa väri innosti minut tietty jatkamaan vanhalla, hyväksi todetulla linjalla aiheen suhteen.

Katsokaahan, suunnilleen vuosi sitten päätin neuloa vatsassani myllertävälle Puuro-vauvalle haalarin. Minä en yleensä harrasta Isoja Neuleprojekteja, mutta kerrankos sitä vain viimeistä kertaa raskaana ollaan. Kotoa löytyi sopivat määrät harmaata ja valkoista lankaa, ja sitä myöten aiheeksi valikoitui Totoro, tuo ihana metsämölliäinen. Haalari valmistui, Maija syntyi, ja kaikki oli enimmäkseen kivaa - jumalatonta univelkaa lukuunottamatta. Pieneksihän tuo on sittemmin jäänyt, ja odottaa nyt jatkosijoituspaikkaansa. En tiedä, maltanko mokomaa myydä tai antaa nukkeleikkeihinkään, mutta ei meillekään enempää vauvoja ole tulossa. Voisiko joku ihana ystävä lisääntyä piakkoin, pliis? (Totoro-haalarin Ravelry-muistiinpanot löytyvät täältä ja pipon täältä.)

Vielä samana iltana kilkuttelin lakkiin korvaläpät, seuraavana ideoin korvat, kolmantena virkkasin silmät ja letitin ja ompelin niin maan himputisti. Lopputuloksena on lätsä, joka on vielä hieman reilu kooltaan, mutta hyvässä lykyssä mahtuu pikkuplikan päähän aina ensi vuoden puolelle saakka. Napit kierrätin vanhasta paidastani, ja taas kerran totesin, että nelireikäiset nyt vain repsottavat vähemmän. Korvat kiinnitin ehkä hieman liian alas, ja ne ovat hiukan liian raskaat pysyäkseen pystyssä, jolloin ne saavat lakin näyttämään vähän siltä, kuin olisin nykäissyt kuopukseni päähän Totoron ja Nalle Luppakorvan lehtolapsen. Oli miten oli, tällä mennään tovi. (Hohoo, riimi!)

Totoro-lätsän Ravelry-nootit löytyvät täältä. Lankana oli Novitan harmaa 7 Veljestä, silmissä ja palmikoissa lisäksi saman firman valkoista Isoveljeä. Nenän kirjailuissa käytössä oli musta 7 veljestä.